Seinäjoen asukasbudjetti 2022
Miten sinä edistäisit seinäjokelaisten lasten ja nuorten hyvinvointia? Äänestä ideoista.
Muutokset kohteessa "Yhteisöllisyyden edistäminen - Sosiaaliohjaaja lukuvuodeksi Seinäjoen alakouluille "
Idean kuvaus
-["Palkataan lukuvuoden ajaksi sosiaaliohjaaja, joka kehittää ja toteuttaa yhteisöllisiä tapahtumia Seinäjoen alakouluihin. 4.-6. luokkien oppilaita voitaisiin osallistaa tapahtumien järjestämiseen, esimerkiksi vapaavalintaisen kurssin kautta, jossa oppilaat pääsevät suunnittelemaan ja toteuttamaan toimintaa yhdessä ammattilaisen kanssa.--Lisäksi lapsia ja nuoria (erityistä tukea tarvitsevia oppilaita unohtamatta!) osallistetaan toimintaan kyselyiden avulla siitä minkälaista toimintaa lapset toivoisivat toteutettavan.--Lisäksi sosiaaliohjaaja toimii vinkkarina ja ohjeistajana alakoulujen työntekijöille siitä, kuinka yhteisöllisyyttä voidaan lisätä koulujen arkeen, jotta työ kantaa hedelmää myös jatkossa.--Yhden sosiaaliohjaajan vuoden palkkakustannukset ovat noin 41 000 €."]- +["Palkataan lukuvuoden ajaksi sosiaaliohjaaja, joka kehittää ja toteuttaa yhteisöllisiä tapahtumia Seinäjoen alakouluihin. 4.-6. luokkien oppilaita voitaisiin osallistaa tapahtumien järjestämiseen, esimerkiksi vapaavalintaisen kurssin kautta, jossa oppilaat pääsevät suunnittelemaan ja toteuttamaan toimintaa yhdessä ammattilaisen kanssa.
- +
- +Lisäksi lapsia ja nuoria (erityistä tukea tarvitsevia oppilaita unohtamatta!) osallistetaan toimintaan kyselyiden avulla siitä minkälaista toimintaa lapset toivoisivat toteutettavan.
- +
- +Lisäksi sosiaaliohjaaja toimii vinkkarina ja ohjeistajana alakoulujen työntekijöille siitä, kuinka yhteisöllisyyttä voidaan lisätä koulujen arkeen, jotta työ kantaa hedelmää myös jatkossa.
- +
- +Yhden sosiaaliohjaajan vuoden palkkakustannukset ovat noin 41 000 €. \n\n(Kuva sivustolta Unsplash.com tekijä Hannah Busing)"]